Pohdintaa: Hallituksen esitys laiksi rikoslain 25 luvun 3 §:n muuttamisesta (avioliittoon pakottamisen rangaistavuus)

Käsittelen tässä tekstissä tutkimustani sivuavaa hallituksen esitystä (HE 65/2024 vp) rikoslain 25 luvun 3 §:n muuttamisesta, mikä annettiin 6.6.2024 eduskunnan käsiteltäväksi.

Esityksen mukaisesti rikoslain ihmiskauppaa koskeviin säännöksiin lisättäisiin, että ihmiskauppana rangaistavaa olisi teko, jonka tarkoituksena olisi pakkoavioliittoon tai siihen rinnastettavaan liittoon saattaminen. Kyseinen lakimuutos astuu voimaan 1.1.2025.

Pakkoavioliitolla esityksessä tarkoitetaan ”avioliittoa, jossa toinen tai molemmat puolisoista ei ole voinut itse vaikuttaa avioliiton solmimiseen tai puolison valintaan, eli viitataan avioliiton syntymiseen pakottamisen seurauksena. Pakkoavioliitolla voidaan viitata myös tilanteeseen, jossa henkilö pakotetaan pysymään avioliitossa vastoin tahtoaan tai jossa henkilöä estetään irtautumasta avioliitosta. Pakkoavioliitossa voi olla kyse lapsiavioliitosta, jossa ainakin toinen puoliso on alle 18-vuotias.”

 

Pakkoavioliittoon rinnastettavalla liitolla esityksessä tarkoitetaan ”pakkoavioliittoa, jossa olisi juridisesti pätevän avioliiton sijasta kyse siihen rinnastettavasta liitosta, joka ei ole juridisesti pätevä.” Rinnastettava liitto voisi olla esimerkiksi uskonnollinen tai kulttuurinen liitto, jota ei ole virallisesti rekisteröity.

 

Hallituksen esitys oli eduskunnan täysistunnon käsittelyssä 11.6.2024 ja etenee lähetekeskustelun kautta lakivaliokunnan käsittelyyn. Oikeusministeri Leena Meri korosti puheenvuorossaan, että ”rangaistavaa on jatkossa myös tämä avioliitonomainen tilanne, joka voi olla uskonnollinen tai kulttuurinen liitto. Lisäksi esitys kattaa myös avioliiton solmimisen vaiheen ja tilanteen, jossa henkilöä estetään irtautumasta pakkoavioliitoksi muodostuneesta liitosta.”

 

 

Mikä esityksessä on hyvää ja toisaalta mikä pohdituttaa?

 

Esityksen mukaiset rikoslain muutokset ovat mielestäni kannatettavia, sillä ne selkiyttävät pakkoavioliittojen uhrien asemaa ja lainsäädäntöä ilmiöön liittyen. Silti vaikka rikoslain muutokset edistävät uhrien asemaa ei mielestäni pakkoavioliiton sitominen ihmiskaupan kontekstiin ole toimiva ratkaisuna. Esitystä koskevissa lausunnoissa samoin ovat lausuneet Ihmisoikeusliitto sekä monet muut pakkoavioliiton uhrien kanssa toimivat tahot.

 

Oma huomioni rikoslain muutokseen liittyvässä täysistunnon keskustelussa kiinnittyi oikeusministerin esiin nostoon siitä, että pakkoavioliittojen ehkäisemiseksi pitäisi jatkossa kyetä vaikuttamaan erityisesti uskonnollisissa ja kulttuurisissa yhteisöissä esiintyviin asenteisiin. Olen oikeusministerin kanssa samaa mieltä siitä, että tietoisuutta erilaisissa yhteisöissä tulee lisätä sekä yleisemmin väkivallasta ja pakkoavioliitosta. Tietoisuutta pakkoavioliiton määrittelyistä ja rangaistavuudesta tulisi jakaa monikielisesti yhteisöihin, joissa solmitaan epävirallisia liittoja. Avioliittoon vihkivillä henkilöillä, kuten imaameilla ja heidän taustayhteisöillä tulisi olla laajaa ymmärrystä vastuusta selvittää, onko liitto molemmin puolin haluttu. Lisäksi vihkivän tahon kuten imaamin tulisi tarkistaa, ettei taustalla ole painostusta tai kontrollia. Vaikka moni uskonnollinen yhteisö toimii näissä tilanteissa asianmukaisesti, olen silti huolissani siitä, että liittoja saatetaan solmia tilanteissa, joissa suostumus ei ole molemminpuolista. Suomessa on suuri määrä erikokoisia järjestäytyneitä ja järjestäytymättömämpiä uskonnollisia ja kulttuurisia yhteisöjä, jolloin näissä toteutuvan toiminnan sekä yhteiskuntatietouden osaaminen on vaihtelevaa. Tämä on asia, missä toivon vakiintuneempien yhteisöjen toimivan muiden tukena ja näyttävän esimerkkiä vastuullisesta toiminnasta avioliittoihin vihkimisessä.

 

Toisaalta esityksessä nostetaan esille pakkoavioliittona myös tilanne, jossa toinen (tai molemmat) osapuoli painostetaan olemaan vastoin tahtoaan liitossa. Näitä tilanteita olen kohdannut työssäni ja niitä on noussut esille myös tutkimukseni kautta. Kyseessä on usein ollut niin sanottu epävirallinen liitto, jonka jatkamiseen on toista osapuolta painostettu läheisten, yhteisön tai jopa liittoon vihkineen tahon toimesta. Useissa tapauksissa on toteutettu yhteisön sisäistä sovittelua, mikä oikein toteutuessaan on hyvä työväline erilaisten konfliktien ratkaisemiseksi. Sovittelun tulee kuitenkin olla puolueetonta ja sovittelijana toimivan henkilön tai tahon tulee toimia oikeudenmukaisesti huomioiden molempien osapuolten näkemykset.

Korostan, että yhteisösovittelu ei läheskään aina ole toimiva ratkaisu. Erityisesti näin on, mikäli liitossa on väkivaltaa tai pakottavaa kontrollia. Näissä tilanteissa yhteisössä asiaa hoitavien tulisi ohjata osapuolet mahdollisimman pian hakemaan ammattiapua ja edistää eroa tai avioliiton mitätöintiä myös epävirallisten liittojen kohdalla. Uskonnollisten liittojen ja avioerojen kohdalla muslimiyhteisöissä tulisi mielestäni aktiivisemmin kehittää käytäntöjä, jotka varmistaisivat eri osapuolille sekä uskontoon että kansalliseen lainsäädäntöön perustuvien oikeuksien toteutumisen.

 

 

Lopuksi

Näkemykseni on, että pakkoavioliittojen kohdalla ei ole riittävää ainoastaan lainsäädännön tarkentaminen, vaan tämän lisäksi tarvitaan viranomaisten osaamisen lisäämistä sekä samalla laajempaa yhteistyötä eri yhteisöjen kanssa erityisesti pakkoavioliittoja ehkäisevän työn kehittämiseksi. Toivon lisäksi, että yhteisöissä tunnistetaan yhteisöjen sisäiset kehitystarpeet ja pyritään aidosti kehittämään avioliiton solmimisen, sovittelujen sekä avioeroihin liittyvää osaamista ja käytäntöjä.

Lisäksi toivon, että jatkossa yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa tunnistetaan epävirallisten kuten uskonnollisten liittojen kohdalla, niiden merkitys uskontoa harjoittaville. Tämän tunnistaminen ei sulje pois sitä, ettei epäkohtiin kuten väkivaltaan tai pakottavaan kontrolliin tulisi puuttua, silloin kun sille on tarvetta.

Uskonnolliset liitot eivät kuitenkaan ole itsessään ongelma, vaan niillä on itseasiassa erittäin keskeinen rooli perheyhteisöjen ja yksilöiden hyvinvoinnin kohdalla. Yhteiskunnallisessa keskustelussa pakkoavioliittoa koskien tulee kyetä erottamaan pakkoavioliitot omana haitallisena ilmiönään, sillä ongelmana näyttäytyvät nimenomaan tilanteet, joissa liittoon tai sen solmimiseen sisältyy pakkoa, kontrollia tai painostamista.

Olen aiemmin tässä blogitekstissä käsitellyt pakkoavioliittojen ja uskonnon välistä suhdetta.

Lähteet:

 

Eduskunnan täysistunto 11.6.2024. Pöytäkirja

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoslain 25 luvun 3 §:n muuttamisesta. HE 65/2024 vp

Lausuntopyyntö työryhmämietinnöstä: Avioliittoon pakottamisen rangaistavuuden selkeyttäminen. Lausuntopalvelu