Uskonto, väkivalta ja pakkoavioliitot

Tämä postaukseni taustoittuu YLE:n artikkeliin, jossa Sara Al Husaini kuvaili kokemaansa väkivaltaa ja pakkoavioliittoon painostusta. Käsittelen tässä tekstissä YLE:n artikkelissa esiin nostettuja teemoja tutkimukseni viitekehyksestä, sillä Sara Al Husainin kokemusten kautta voidaan hahmottaa kunniaan liittyvän väkivallan ohessa yhteisöllistä väkivaltaa sekä näiden väkivallan muotojen erilaisia yhteen kietoutumia ja toisaalta eroavaisuuksia.

Sara kuvailee kokemaansa väkivaltaa kunniaan liittyväksi väkivallaksi, johon hän sitoo mukaan kokemuksensa uskonnon taustavaikutuksesta väkivallan ja kontrollin taustalla. Saran kokemuksissa väkivaltaa ja kontrollia oikeutettiin perheen ja yhteisön uskonnon ja kulttuurin säädöksillä. Saran kokemuksissa väkivallan yhteisöllinen luonne näyttäytyi laajemman suvun yllä pitämänä kontrollointina, henkisenä ja hengellisenä painostuksena sekä pakottamisena avioliittoon. Häntä uhkailtiin väkivallalla ja lopulta avioliittoon pakotettuna hän joutui kokemaan lisäksi fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa puolisonsa toteuttamana. 

Väkivallan yhteisölliset piirteet

Artikkelissa Saran kokemuksia kuvataan kunniaan liittyvänä väkivaltana, mutta näen kokemusten taustalla lisäksi paljon yhteisöllisen väkivallan piirteitä. Yhteisöllisessä väkivallassa tekijöitä erilaisissa väkivallan teoissa on aina useita, kuten Saran kokemassa väkivallassa on nähtävissä. Hänen kokemansa väkivalta on luonteeltaan sekä kunniaan liittyvää että yhteisöllistä. Kunniakäsitykset olivat vahva motivaattori väkivallalle, mikä kuvastaa nimenomaan kunniaan liittyvän väkivallan erityispiirteitä.

Uskonnon rooli 

Sara kuvaa artikkelissa uskonnon olevan taustasyy sille, että monet muslimitaustaiset naiset joutuvat kunniaan liittyvän ja yhteisöllisen väkivallan uhreiksi. Eri tutkimuksissa (mm. Ghafournia 2017; Zvinkliene 2010) on kuitenkin todettu ettei muslimiyhteisöissä esiintyvän väkivallan kohdalla linkitys uskonnon ja väkivallan välillä ei ole mustavalkoinen. Kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa (mm. Jayasundara ym. 2017; Faizi 2001) on havaittu, että uskontoa kulttuurin ohessa voidaan käyttää väkivallan ja vallan käytön välineenä, mutta tähän linkittyy useimmissa tapauksissa yhteisön kulttuuriset traditiot. Uskonnollisia tekstejä irroitetaan useimmiten asiayhteyhteydestä ja käytetään teksteistä kulttuurisesti ja patriarkaalisesti värittyneitä tulkintoja.  Tämä tulkintojen patriarkaalinen painotus tuottaa otollisen alustan uskonnollisten tekstien väärinkäytöksille väkivallan oikeutuksena. 

Väkivallan todentumisessa on keskeistä merkitystä sillä, miten eri uskonnollisia tekstejä tulkitaan ja sovelletaan käytännön arjessa. Uskonnon ja kulttuurin yhteen kietoutuminen vaikuttaa siihen, millaisia uskonnollisia tapoja korostetaan yhteisössä ja, millaiset traditiot ottavat valtaa yhteisön moraalisäännöissä. Kultuurisella kontekstilla on itse asiassa erittäin suuri merkitys sille, miten yhteisössä näkyy häpeä ja kunniakoodistot sekä niiden ylläpitäminen. Mikäli painostus ja kontrolli katsotaan kulttuurisesti sallituksi yhteisön kunnian säilyttämiseksi tuottaa tämä otollisen alustan erilaisten väkivallan tekojen todentumiselle.  

Kunniaan liittyvä ja yhteisöllinen väkivalta ovat erityisiä väkivallan muotoja ja ne voivat esiintyä  kiinnittyneenä uskonnolliseen taustaan, mutta uskonto ei välttämättä näyttele näiden väkivallan ilmiöiden kohdalla pääroolia. Molemmissa väkivallan muodoissa on kuitenkin keskeistä yhteisössä vaalittavat moraaliset arvot sekä kunniakäsitykset. 

Pakkoavioliitosta

Artikkelissa käsiteltyyn pakkoavioliittoon sisältyy paljon molempien edellä kuvattujen väkivallan muotojen mekanismeja, joissa yhteisöllinen painostus ja pakottaminen ovat keskiössä. Pakkoavioliitto ei perustu kuitenkaan islamin uskontoon, sillä itseasiassa uskonnon tekstit kieltävät avioliittoon pakottamisen. Islamin perimätiedossa on kerrontoja siitä, että Profeetta Muhammed (Rh) itseasiassa kielsi avioliiton solmimisen ilman morsiamen suostumusta. The Propehet (saws) stated: “A virgin cannot be given away in marriage until she gives her permission.” (Al-Bukhari, 5136).

Lisäksi islamin oppineet ovat tehneet lausuntoja suostumuksen pakollisuudesta, kuten muun muuassa tästä teksistä on havaittavissa. Ibn Shabramah stated: "This is the correct view, The father cannot marry his daughter until she has reached adulthood and when she has reached adulthood, she cannot be maarried unless she is happy with the marriage" (Sharh Al-Mumti, 12/57-58 & Tafseer of Al-Baqarah 3/139-140) 

Miksi sitten pakkoavioliittoja esiintyy muslimiyhteisöissä? Taustavaikuttajana on erityisesti tietämättömyys uskonnon säädöksistä ja naisten oikeuksista. Lisäksi kulttuuriset näkemykset näyttelevät omaa rooliaan siinä, miten avioliittoon, sukupuolten rooleihin ja oikeuksiin suhtaudutaan. Avioliittoon painostaminen ja pakottaminen voidaan nähdä sallituksi tilanteissa, joissa kyseessä on erityisesti yhteisön kunnian ja häpeän kysymykset. Pakkoavioliitto noudattaa samaa kaavaa, kuin muukin kunniaan liittyvä tai yhteisöllinen väkivalta, jossa yhteisön etu ajaa yksilön toiveiden ja tarpeiden edelle. 

Lopuksi

Yleisesti väkivallan ehkäisy edellyttää, että kykenemme tarkastelemaan objektiivisesti uskonnon ja kulttuurin roolia väkivallan taustalla sekä samaan aikaan tiedostamme uskonnon ja kulttuurin resilienssiä tukevat mekanismit. Uskonto tai kulttuuri eivät itsessään ole ongelmia, vaan suurin ongelma on niistä tehtävät väkivallan sallivat tulkinnat ja tavat. Näitä haitallisia tulkintoja meidän tulee pyrkiä purkamaan eri keinoin. Näissä väkivallan interventioissa on oikean tiedon jakaminen yhteisöissä nousee merkitykselliseen rooliin. Tiedon tulee saavuttaa yhteisöjä monialaisesti, jotta interventiot voivat olla vaikuttavia. Tutkimukseni tavoitteena onkin tuottaa tietoa, jota hyödyntämällä pääsemme sosiaalityössä, mutta erityisesti Suomen muslimiyhteisöissä pureutumaan väkivallan ilmiöihin yhä kattavammin. 

Lähteet