Sosiaalityön näkökulmaa rasismiin ja syrjintään

Kirjoitan tätä blogitekstiä tilanteessa, jossa  LAMPE-tutkimushankkeen viimeiset viikot ovat käynnistyneet ja yhteiskunnassa on kuohunut kesän ja alkusyksyn aikana hallituksen ja sen uusien ministerien ympärillä. 

Blogitekstin kirjoitustarpeen laukaisi kesän kuohunta sekä Marja Tiilikaisen ja Abdirashid A. Ismailin Helsingin sanomiin kirjoittama mielipidekirjoitus .  Tiilikainen ja Ismail nostivat kirjoituksessaan esille suomensomalialaisiin kohdistuvaa rakenteellista rasismia ja kirjoitus antoi hyvän kuvan siitä, miten yhä 30-vuoden jälkeen somalialaiset kohtaavat Suomessa erittäin paljon moniperustaista syrjintää. 

Erityisen voimakkaan reaktion itsessäni kuitenkin nostivat mielipidekirjoituksesta Helsingin sanomien Facebook-sivulle kerääntyneet rasistiset kommentit. Mielipidekirjoituksen kommentointi nosti esille sen räikeän rasismin ja islamofobian, jonka kohteeksi erityisesti somalitaustaiset joutuvat. Tämä vihapuhe ei laannu eikä vihapuhetta levittäville ole merkitystä, onko kohteena aikuinen vai lapsi. Tiilikainen ja Ismail toteavat osuvasti kirjoituksensa loppuun: "Rasistinen puhe mitätöi suomensomalialaisten nuorten ja heidän perheidensä ponnistelut parempaan elämään." 

Miten tämä kytkeytyy sitten sosiaalityöhön tai sosiaalityön tutkimukseen?

Sosiaalityötä sitoo ihmisarvoa ja -oikeuksia kunnioittavat eettiset velvoitteet tunnistaa ja purkaa yhteiskunnallisia ongelmia, jotka kaventavat ihmisten yhdenvertaisuutta. Rasismi ja syrjintä ovat erittäin haitallisia yksilön, mutta myös yhteiskunnan kannalta, sillä rasismi ja vihapuhe horjuttavat yhteiskuntarauhaa. Onkin erittäin tärkeää, että sosiaalialalla työskentelevät ovat julkaisseet kirjoituksia teemaan liittyen. Aamulehden mielipidekirjoituksessa sosiaalityön ammattilaiset painottavat sitä, että sosiaalityön arjessa näkyvät rasismin ja vihapuheen seuraukset. Ne näkyvät syrjäytymisenä, mielenterveysongelmien lisääntymisenä, pahoinvoinnin kasautumisena sekä sosiaalipalveluiden kulujen kasvamisena. Erityisesti sosiaalityössä ollaan huolissaan lasten ja nuorten kohtaamasta syrjinnästä, sillä se voi haavoittaa heidän identitettiään ja vaikuttaa koko loppuelämän valintoihin. 

Onko meillä sitten yhä toivoa?

Jaan muiden sosiaalityön ammattilaisten huolen ja olen ajoittain erittäin turhautunut siihen, että rasismiin ja syrjintään ei riittävästi pureuduta rakenteiden tasolla. Arjen rasismi kun saa pontensa siitä, mikä on rakenteissa sallittua. Hallituksen eduskunnalle esittelemä Tiedonanto yhdenvertaisuudesta, tasa-arvosta ja syrjimättömyydestä sisältää paljon "korulauseita" siitä, millä tavalla syrjimättömyyttä pyritään yhteiskunnassa edistämään. Nähtäväksi jääkin, onko tiedonannon korulauseilla aitoa painoarvoa rakenteissa vallitsevan syrjinnän kitkemiseksi. Päättäjien rooli on yhteiskunnallisesti keskeinen. Päättäjien salliessa vihapuheen, muuttaa tämä keskustelukulttuuria eri arjen ympäristöissä, kuten työpaikoilla, kouluissa ja muissa julkisissa tiloissa. Rasismista ja syrjinnästä on vaarassa tulla yhä normaalimpaa ja vihapuheen raja on hämärtynyt tai sitä hämärretään tarkoituksella. 

Nykytilanne huomioiden nyt erityisesti tarvitaan sinnikästä ihmisoikeuksien puolesta puhumista. Tätä tarvitaan yhteiskunnan eri areenoilla, mutta erityisesti sosiaalityössä, jolla on oma keskeinen paikkansa  yhteiskunnassa esiintyvien sosiaalisten ongelmien ja ihmisoikeuksia kaventavien rakenteiden esiin nostajana. Ajoittaisesta turhautumisesta huolimatta näen, että sosiaalityön tutkimuksella on nyt avainrooli olla tuottamassa tutkimusta, jolla voidaan edistää jokaisen Suomessa olevan ihmisarvoa ja kitkeä yhteiskunnassa esiintyvää rasismia ja syrjintää. 

LAMPE-tutkimushankkeen tuottamalle tutkimustiedolle on nyt tarvetta, sillä tutkimuksella voidaan edistää sosiaalityön kykyä pureutua rasismiin ja syrjintään asiakastyön kohtaamisissa sekä laajemmin palvelujärjestelmässä.  Meidän ei sosiaalityössä tule unohtaa rakenteissa piilevää syrjintää eikä tule tuudittautua myöskään oletukseen sosiaalityön syrjimättömyydestä. Sosiaalityössäkin, kuten kaikilla yhteiskunnan sektoreilla esiintyy käytäntöjä ja rakenteita, joita meidän on syytä tarkastella aidon refleksiivisesti. 

Loppuun on todettava, että vaikka itsekin turhaudun tilanteeseen ja lyön ajoittain päätäni seinään. Silti ajattelen, että kyllä on toivoa. Se toivo nousee siitä, että meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa eri tavoilla. 

• Voimme toimia arjessamme anti-rasistisesti. 
• Voimme työssämme nostaa esille rakenteita, joissa on syrjiviä käytäntöjä. 
• Voimme tehdä tutkimusta teemasta ja tuottaa tällä tavalla tietoa, jonka avulla voidaan edistää yhdenvertaisuutta. 
• Voimme osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tuomita rasistiset kommentit ja vihapuheen.
• Voimme osoittaa syrjintää ja rasismia kokeville, etteivät he ole yksin. 

Tapoja vaikuttamiselle on monia, mutta hiljaa emme saa olla. 

Martin Luther King Jr.:n sanoin: 

"History will have to record the greatest tragedy of this period of social transition was not the strident clamor of the bad people, but the appalling silence of the good people."

PS. Vinkkinä, että kannattaa seurailla LAMPE-tutkimushankkeen tiedotusta ja sivuja vielä hankkeen päättymisen jälkeenkin, sillä tulossa julkaisuun on erittäin hyvää ja monipuolista tutkimusta. Lisäksi hankkeessa on julkaistu kahdeksan eri jakson podcast: LAMPEcast Sarjan yhdessä jaksossa itse muun muassa käyn  tutkijakollegoiden kanssa keskustelua uskontotietoisuudesta osana sosiaalityötä.