Moninaistuva ja arvoistuva sosiaalityö - pohdintaa LAMPE-tutkimushankkeesta ja uskontolukutaidosta

 

On kulunut jo hetken aikaa viimeisimmästä kirjoituksestani tutkimusblogissa. Suoraan sanottuna hetkeen ei ole ollut riittävää motivaatiota kirjoittaa blogiin tekstejä. Päätin nyt ottaa niin sanotusti "härkää sarvista" ja kirjoittaa tekstin LAMPE-tutkimushankkeen tarpeesta sekä ajatuksiani erityisesti uskontoteemoihin liittyen. 

Työskentelen siis parhaillaan osa-aikaisena projektitutkijana LAMPE-tutkimushankkeessa, mikä on Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen johtama useamman yliopiston ja tahon yhteisesti toteuttama tutkimushanke. Hanketta rahoittaa Sosiaali- ja terveysministeriö. Hankkeessa tutkitaan, millaista osaamista lastensuojelun sosiaalityössä tarvitaan, jotta maahanmuuttajaperheet, -lapset ja -nuoret saavat tarpeitaan vastaavaa ja Lasten oikeuksien sopimuksen (LOS) mukaista tukea ja palveluita. Hanke on käynnistynyt vuoden 2021 syksyllä ja päättyy tämän vuoden 2023 syyskuun lopussa. 

Olen itse ollut hankkeessa mukana keväästä 2022 alkaen ja päässyt erittäin osaavan tutkijaryhmän mukana tekemään itseäni kiinnostavaa tutkimusta osana hanketta. Hankkeen taustalla on tarve saada lastensuojelun sosiaalityöhön uusia työkaluja moninaistuvan ja arvoistuvan asiakastyön avuksi. Hankkeessa tehdään laajaa tutkimusta sekä tilastollisin että laadullisin menetelmin ja tavoitteena on julkaista noin 20 tutkimusartikkelia osana hanketta. 

Oma osuuteni hankkeessa keskittyy yhteisöllisen väkivallan ilmiöön erityisesti suomen muslimiväestön kohdalla, mutta myös uskontolukutaitoon osana viranomaistyötä. Olen jo pitkään sekä sosiaalityössä että vapaaehtoistoiminnassa toimiessani havainnut, että uskonto ja hengellisyys on Suomalaisessa yhteiskunnassa ja sen eri rakenteissa niin sanotusti "hys hys" aihe. Aihe, joka koetaan niin yksityiseksi, ettei siitä voi tai saa viranomaistoiminnassa ottaa esille. Tämä hiljaisuuden viitta uskonnon yllä on läsnä myös kolmannella sektorilla, jossa valtaosa toimijoista on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomia. Tämä sitoutumattomuus katsotaan yhteiskunnassa normiksi ja siitä poikkeavat vähemmistöuskontoja edustavat uskontoperustaiset toimijat saavat paljon kummastelua ja jopa kyseenalaistamista osakseen. Tämä silti, että Suomalaisessa yhteiskunnassa on vahva perinne kristilliseen ja luterilaiseen arvopohjaan perustuvaan sosiaaliseen tukeen kuten diakoniatyöhön.

Kokemukseni mukaan sosiaalityössä oli sitten kyseessä lastensuojelu, aikuissosiaalityö tai jokin muu ala, ei koeta riittävissä määrin tarvetta asiakkaan uskonnon huomioivalle työskentelylle tai, ei osata huomioida uskonnon merkitystä asiakkaan kohdalla. Tämä pätee myös uskoviin kristittyihin asiakkaisiin, mutta ei näy niin selkeästi heidän kohdallaan. Suomalainen yhteiskunta perustuu kristilliseen arvoperinteeseen ja tämä arvoperinne tuo näille asiakkaille muitakin mahdollisuuksia saada hengellistä tukea. 

Maahanmuuton ja väestörakenteen moninaistumisen kautta Suomessa on kuitenkin yhä enemmän erilaisia vakaumuksia ja uskontoja edustavia henkilöitä ja osa näistä henkilöistä on sosiaalityön asiakkaina jossain elämänsä vaiheessa. Sosiaalityössä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa yhä enemmän kulttuurisen osaamisen ohessa uskontotietoisuutta ja lukutaitoa. Osana tutkimustani olen toteuttanut etnografisia haastatteluita ja esiin on jo alustavissa tuloksissa noussut muslimiyhteisön jäsenten kokevan, että sosiaalityössä ei ole riittävää osaamista tai halua kohdata muslimitaustaisia asiakkaita. Tämä kohdatuksi tulemisen puute vaikuttaa muslimitaustaisten asiakkaiden luottoon näiden palveluiden avusta. Kohtaamattomuus voi vaikuttaa myös siihen, että pelot viranomaisia ja erityisesti lastensuojelua kohtaan vahvistuvat eivätkä perheet uskalla hakea apua ennalta ehkäisevistäkään perhepalveluista. Olen lisäksi tutkinut kirjallisuuskatsauksen keinoin kansainvälistä tutkimusta teemaan liittyen. Kirjallisuuskatsauksen kansainvälisissä tutkimusartikkeleissa on noussut esille samoja tuloksia, joihin on alustavia viitteitä haastatteluaineistossani. 

Sosiaalityön ja erityisesti lastensuojelun kohdalla uskontotietoiset työtavat  edistävät mahdollisuuksia luoda luottamusta sekä madaltavat kynnystä hakea viranomaistukea. 

Loppuun todetakseni ajattelen, että asiakkaan uskonto tai vakaumus tulisi huomioida osana sosiaalityön lakisääteistä palvelutarpeen arviointia. Tätä tukee vahva kansainvälinen tutkimusnäyttö.