Mitä on sosiaalityön neutraliteetti vai, onko se vain illuusio?

Näin kansainvälisenä ihmisoikeuksien 75-vuotispäivänä päätin jatkaa jo parisen viikkoa kirjoitusinspiraatiota odottanutta blogitekstiä, joka osaltaan sivuaa ihmisoikeuksien päivän teemoja.

Blogitekstin taustalla vaikuttaa eteeni tulleet tilanteet, jotka saivat tarttumaan näppäimistöön ja kirjaamaan ylös ajatuksiani sosiaalityön neutraliteetista sekä siitä,  miten sosiaalityön ydintä olevan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ihanne asemoituu ajatukseen neutraliteetista. 

Olen törmännyt neutraaliuden käsitteeseen sosiaalityössä nyt useampaan otteeseen ja nämä tilanteet ovat kytkeytyneet aika usein joko politiikkaan tai uskontoon. 

Mitä neutraliteetti ylipäänsä tarkoittaa? 

Neutraliteetilla tarkoitetaan pääsääntöisesti sitä, että otetaan kanta, jolla ei asetuta kenenkään tai minkään osapuolen puolelle. Usein neutraliteetti nousee esille sota- ja konfliktilanteissa, jolloin sotaan osallistumattomat pyrkivät olemaan osallistumatta tai ottamatta kantaa kummankaan osapuolen puolesta. Muissa tilanteissa neutraliteetti nostetaan esille esimerkiksi silloin, kun halutaan korostaa objektiivisuutta tai puolueettomuutta. Viranomaistoiminnan oletuksena on, että se on neutraalia ja näin ollen puolueetonta. Tällä tavalla voidaan varmistaa, että jokainen tulee kohdelluksi samoin ja yhdenvertaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että viranomaisen tulisi kyetä jättämään omat oletukset ja näkökulmat taustalle ja etäännyttää oma persoonansa viranomaisposition taakse. On kuitenkin syytä kriitisesti tarkastella, onko edellä kuvattu viranomaisen neuraalius edes aidosti mahdollista.

Viranomaistoiminnan neutraalius on ihanne, jota myös sosiaalityössä ajoittain korostetaan. Myös sosiaalityössä esiintyy ajattelua, että sosiaalityöntekijät tulee kyetä olemaan puolueeton ja hän ei voi ottaa kantaa tai puolta. Tietyissä tilanteissa ja työympäristöissä tämä on tarpeellista ja välttämätöntä. 

Väitän kuitenkin, että sosiaalityö ei oikeastaan missään kohtaa kykene olemaan täysin neutraalia.

Perustelen tätä sillä, että osiaalityötä tekevät ihmiset ja ihmiset kantavat aina mukanaan omia sosiaalisesti ja kulttuurisesti rakentuneita arvoja, ajatuksia sekä oletuksia. Nämä vaikuttavat vääjäämättä siihen, millä tavoin suhtaudumme tai tarkastelemme eri tilanteita vaikka olisimmekin viranomaisroolissa.

Sosiaalityössä keskeistä on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden konsepti, jolla tarkoitetaan ihmisten yhdenvertaista ihmisarvoa. Sosiaalityön roolina on edistää yhdenvertaisuutta ja varmistaa, että jokaisen ihmisarvoa kunnioitetaan.  Sosiaalityö on sosiaalihuoltolain ja sosiaalityön eettisten periaatteiden mukaisesti yhteiskunnallista työtä, jonka tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä ja eriarvoisuutta sekä edistää ihmisoikeuksien yhdenvertaista toteutumista. 

Sosiaalityöhön kytkeytyy vahva yhteiskunnallinen painotus, johon kuuluvat ihmiselämään sekä yhteiskuntaan vaikuttavat erilaiset normit ja arvot. Vaikka sosiaalityötä halutaan tarkastella arvovapaana ja niin sanotusti neutraalina työnä, ei se ole yhteiskunnasta irrallista tai erilaisten arvopainotusten yläpuolella. 

Kipukohtina uskonto ja politiikka

Sosiaalityötä haastavat yhä useammin erilaiset globaalit tai lokaalit ilmiöt, joihin myös sosiaalityötä tekevien on tarpeellista ottaa kantaa. Sosiaalityön etiikka sekä ihmisoikeusperustaisuus asettavat meidät sosiaalityöntekijöinä asemaan, jossa emme voi olla puolueettomia, mikäli kohtaamme tai näemme ihmisarvoa loukkavaa toimintaa tai kohtelua. 

Näin sen siis pitäisi olla...

Mutta olen havahtunut yhä useammin siihen, että sosiaalityössä ainakin Suomen kontekstissa esiintyy yhä ajattelua, ettei tiettyihin teemoihin tai ilmiöihin voisi ottaa kantaa. Uskonto ja uskonnon huomioiminen osana asiakastyötä on näistä yksi ilmiö. Suomalaisessa sosiaalityössä on havaittavissa ajattelua, jonka mukaan uskonto tai hengellisyys eivät kuulu sosiaalityöhön. Tämä tarkoittaa sekä työntekijän että asiakkaan uskonnollisuutta. Työntekijän uskonnollisuus nähdään rajoitteena ja oletetaan, että uskonto tai uskonnollisuus vaikuttaa jollain tavalla työntekijän osaamiseen tai siihen, miten hän kohtaa asiakkaita. Itselläni on omakohtaista kokemusta tällaisesta ammattitaidon kyseenalaistavasta suhtautumisesta. 

Asiakkaiden kohdalla uskontoon tai asiakkaan hengellisyyteen asennoidutaan kokemukseni mukaan vaihtelevasti. Osa työntekijöistä tunnistaa asiakkaan uskonnollisen taustan merkityksen ja ottaa sen huomioon palveluiden suunnittelussa. Toisaalta liian usein uskonto jää kulttuuristen tekijöiden taakse eikä sitä asiakastilanteissa juuri käsitellä. Asiaa selitetään sillä, ettei uskontoa ole relevanttia ottaa puheeksi tai että halutaan toimia mahdollisimman neutraalisti. Lisäksi on olemassa myös valitettavan räikeitä esimerkkejä siitä, että asiakasta ei ole kohdattu yksilönä, vaan on tehty päätöksiä omien uskontoon liittyvien ennakkoluulojen perusteella. 

Politiikka samoin herättää ajattelua, ettei se kuulu sosiaalityön kentälle. Itse asiakastyössä ei olekaan yleensä tarpeellista tietää asiakkaan poliittista taustaa ellei sillä sitten ole keskeistä merkitystä palveluiden kannalta. Sen sijaan politiikka ja siihen kytkeytyvä vaikuttaminen on mielestäni keskeistä rakenteellisen sosiaalityön näkökulmasta. Rakenteelliseen sosiaalityöhön sisältyy sosiaalihuollon asiakkaiden edunvalvonta ja se, että tehdään näkymättömissä olevista ilmiöistä ja ongelmista näkyviä myös päättäjille. Rakentellinen sosiaalityö sisältyy sosiaalihuoltolakiin, jolloin sen toteuttaminen osana työtä on velvoittavaa. Rakenteellisella sosiaalityöllä voitasiin ottaa paljon laajemmin kantaa erilaisiin yhteiskunnallisiin ja jopa globaaleihin ongelmiin. Sosiaalityötä vaivaa kuitenkin neutraliteetti-illuusio, mikä kaventaa sosiaalityöntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia. 

Nostan esimerkkinä Gazan humanitaarisen kriisin ja sosiaalityöntekijöiden hallitukselle kokoaman adressin tilanteeseen puuttumisen puolesta. Kyseinen adressi sai sosiaalityöntekijöiden keskuudessa aikaan sekä posiitivista huomiota, että paljon myös kritiikkiä. Kritiikki koski sitä, ettei  sosiaalityön tulisi ottaa kantaa "poliittiseen" kysymykseen vaan pysyä neutraalina. 

Kriitiikin ongelmana on näkemykseni mukaan kuitenkin se, että siinä sivuutetaan ihmisoikeuksien puolustamisen näkökulma, jonka mukaisesti sosiaalityön tulee aina olla ihmisoikeuksien puolella ja pyrkiä edistämään ihmisoikeuksien ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista. 

Speak up if you want to bring change to the world 

Dr. DaShanne Spokes,

Native American rights advocate