Miksi tutkin yhteisöllistä väkivaltaa ja, miksi juuri muslimiyhteisöjen kohdalla?
Olen ensimmäisessä postauksessa nostanut esille, että teen parhaillaan väitöskirjaa yhteisöllisestä väkivallasta. Moni teistä lukijoista saattaa pohtia, mitä tällä termillä tarkoitetaan eikä tämä olekaan ihme, sillä yhteisöllisen väkivallan käsite on vielä uutta myös väkivaltatyön ja tutkimuksen kentällä. Omassa väitöskirjassani jatkan yhteisöllistä väkivaltaa aiemmin jäsentäneen Tuuli Hongin (2019) jalan jäljissä ja muodostan tutkimukseni edetessä yhteisöllisen väkivallan käsitteellistystä, jonka toivon jatkossa tukevan yhteiskunnallista keskustelua, päätöksen tekoa ja konkreettista työtä ehkäisevässä työssä sekä erilaisissa palveluissa, joissa kohdataan väkivallan kokijoita tai tekijöitä.
Yhteisöllistä väkivaltaa voidaan jäsentää väkivallaksi, joka todentuu erilaisten suljettujen yhteisöjen sisäisesti ja kiinnittyy vahvasti yhteisön sisäisten moraalikoodien ja normien ylläpitämiseen (Bildjuschkin ym. 2020). Yhteisöllisen väkivallan erityispiirteenä on, että väkivallan tekijöitä on tässä väkivallan muodossa aina useita ja yhteisölliseen väkivaltaa sisältyy kollektiivisuutta vaalivat ajattelumallit. (Salter 2014.) Yhteisöllinen väkivalta on Suomessa ja kansainvälisestikin vielä varsin tuntematon eikä sitä ole juurikaan tutkittu omana väkivallan muotonaan. Suomessa juuri Tuuli Hong (2019) nosti esille väitöskirjassaan yhteisöllisen väkivallan problematiikkaa ja sitä, ettei Suomen yksilökeskeiseen normiin nojaavalla lainsäädännöllä tai väkivallan interventioilla kyetä riittävissä määrin vastamaan yhteisöllisen väkivallan haasteisiin.
Tämä tausta huomioiden on mielestäni erittäin tarpeellista laajentaa väkivaltatutkimuksen ja sosiaalityön näkökulmia kattamaan myös väkivallan yhteisöllisen luonteen tarkasteluun. Ajattelen, että yhteisöllisen väkivallan kohdalla juurikin yhteisön merkitys on niin keskeisessä asemassa, että tähän tulee sekä tutkimuksella että käytännön työssä kiinnittää huomiota.
Joku teistä voi tässä kohtaa pohtia, että onhan myös kunniaan liittyvän väkivallan kohdalla nostettu paljon esille yhteisöllisyyteen liittyviä taustoja. Tämä on totta ja yhteisöllisellä väkivallalla ja kunniaan liittyvällä väkivallalla onkin paljon yhteistä. Nämä väkivallan muodot ovat limittyneitä eikä niitä olekaan aina tarpeen erottaa, mutta on kuitenkin tärkeää tiedostaa, miksi erityisesti rakenteellisella tasolla on keskeistä tunnistaa yhteisöllisen väkivallan erityispiirteet.
Aiemman maisteritutkielmani tulokset sekä työkokemukseeni perustuva tieto ilmiöstä on nostanut esille, että yhteisöllistä väkivaltaa pitää tutkia erillisenä ilmiönä, jotta voidaan paremmin ymmärtää yhteisöllisyyteen kiinnittyvien arvojen ja tekojen merkitys sekä väkivaltaa mahdollistavana että toisaalta väkivaltaa purkavana tekijänä. Tämä tunnistaminen on olennaista siksi, että voimme muun muassa sosiaalityössä auttaa väkivaltaa kohdanneita oikeilla keinoilla. Yhteisöllisestä taustasta oleva väkivallan kohteeksi joutunut on usein aivan erilaisessa tilanteessa kuin niin sanottua perusmuotoista väkivaltaa kohdannut. Väkivaltaisista ihmissuhteista on aina erittäin vaikeaa irroittautua, mutta yhteisöllisessä väkivallassa irtaantuminen voi merkitä sitä, että henkilö joutuu jättämään koko yhteisön. Tämä merkitsee myös oman identiteetin ja verkostojen uudelleen rakentamista. Yhteisöllisyys väkivallan taustalla voi tarkoittaa myös suurta uhkaa tai jopa hengenvaaraa, jonka olemassa oloon olisi syytä auttamispalveluissa kiinnittää laajemmin huomiota.
Yhteisöllisyyden mekanismien tunnistaminen on keskeistä myös siksi, että yhteisöllisyyttä voitaisiin aiempaa enemmän hyödyntää sekä ennalta ehkäisevässä työssä että väkivallan auttamistyössä. Yhteisöllisyys ei ole ainoastaan kontrollia vaan se tuottaa monin eri tavoin turvaa, jolloin myös rakenteiden tasolla olisi syytä ottaa erilaisten yhteisöjen potentiaali huomioon, kun suunnitellaan esimerkiksi kansallisia väkivallan torjuntaohjelmia tai kehitetään viranomaispalveluita. Yhteisöllisellä väkivaltatyöllä, jossa olisivat mukana viranomaiset ja itse yhteisöt voitasiin näkemykseni mukaan lisätä väkivaltatietoisuutta, toteuttaa vaikuttavampaa ennaltaehkäisyä sekä madaltaa kynnystä väkivallan puheeksi ottamiselle ja avun piiriin hakeutumiselle.
Miksi sitten olen kohdistanut katseeni erityisesti muslimiyhteisöihin?
Syynä EI OLE se, että muslimiyhteisöt olisivat erityisen väkivaltaisia tai, että itse islam uskontona kannustaisi tai sallisi väkivaltaa. Väkivalta on globaali ongelma, eikä se katso ryhmää, paikkaa, uskontoa tai etnisyyttä. Väkivaltaa tapahtuu erilaisissa yhteisöissä ja yhteiskunnissa, mutta näihin kaikkiin tulee yhtälailla puuttua. Muslimiyhteisötkään eivät ole väkivallasta vapaita ja yhteisöllisyyteen, kulttuurisiin traditioihin sekä jaettuun ideologiaan kiinnittyy myös mahdollisuus väkivallan mahdollistumiselle yhteisön sisäisesti.
Tästä syystä teen tutkimusta itselleni tutusta ja rakkaasta yhteisöstä, sillä haluan, että jokaisella muslimiyhteisössä elävällä olisi mahdollisuus elää turvallista elämää ilman väkivallan uhkaa. Lisäksi toiveenani on, että voin tutkimusprosessiin kautta vaikuttaa sekä yhteisöjen sisäisesti että laajemmin yhteiskunnalisesti siihen, että väkivaltaan puututaan, sitä ehkäistään ja siitä puhutaan. Näin voidaan väkivallan ilmiöön liittyviä pelkoja ja häpeää purkaa myös kiinteiden yhteisöjen kohdalla.
Vähemmistöön kohdistuvassa tutkimuksessa on syytä kiinnittää erityistä huomiota, ettei tutkimus tuota haittaa tai leimaa tiettyä väestön osaa. Tästä syytä olen omassa tutkimuksessani kiinnittänyt erittäin paljon huomiota tutkimuksen eettisyyteen ja siihen, että koko tutkimusprosessin ajan tarkastelen tutkimukseni hyötyjä suhteessa haittoihin. Katson kuitenkin, että olemalla itse osa yhteisöä, voin tunnistaa sellaisia haittoja, joihin välttämättä yhteisön ulkopuolelta tulevan tutkijan ei olisi mahdollista kiinnittää huomiota.
Näen, että erilaisiin vähemmistöihin kohdistuvaa tutkimusta ei tule pelätä eikä jättää pelkojen vuoksi tekemättä. Lisäksi mielestäni vähemmistöihin kohdentuvassa tutkimuksessa tulee hyödyntää osallistavia tutkimusmenetelmiä ja itselläni on lisääntynyt kiinnostus tehdä jatkossa laajemminkin kanssatukimusta, joka tarkoittaa tutkimusta, jossa tutkimukseen osallistuviin ihmisiin suhtaudutaan oman elämänsä asiantuntijoina ja ammattitutkijan kanssa tasavertaisina tutkimuskumppaneina (Kulmala ym. 2023). Olen itsekin vasta tämän tutkimusmentelmän alkumetreillä, mutta suosittelen tätä Kanssatutkimus: Ihanteet ja käytännöt - teosta. Kiitokset tutkijakollegalle kirjan suosittelusta.
Aurinkoista 🌞 kevään jatkoa ja tapaamisiin taas seuraavassa blogipostauksessa...mitä se sitten ikinä käsittelekään. 😀
Lähteet:
Bildjuschkin. K.; Ewalds. H.; Kettunen. H. ; Koivula. T.; Mäkelä. J.; Nipuli. S.; October. M.; Peltonen. J. & Siukola. R. (2020). Väkivaltakäsitteiden sanasto. helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Hong. T. (2019). Kunniaan liittyvä väkivallan uhrin asema. Väitöskirja. Turku: Turun yliopisto.
Salter. M. (2014). Multi-Perpetrator Domestic Violence. Sage publications. Trauma, Violence & Abuse 2014. Vol. 15(2). 102-112.
Kommentit
Lähetä kommentti